RSS

Matkalla pentulaatikkoon!

08 Maa

Tämä blogi kurkistaa 13 vuotta haaveena ja työnalla olleeseen projektiini, minun pentulaatikkoni sisältöön.

Matkalla kohti pentulaatikkoa on koettu monenlaisia kokemuksia ja tarinoita. Olen lähtenyt alkutekijöistä vuonna 1999, jolloin minua on ohjannut vain päälipuoliset tuntemukset ja palava into tutkia lisää tätä mielenkiintoista rotua ja eläintä: koiraa. Sitkeys ja tiedonhalu ovat vieneet eteenpäin ja johtaneet yhdestä asiasta toiseen. Alkuaskeleet ovat olleet hyvin vihreitä ja uusien asioide kohtaaminen nöyrää ja kuuliaista.

Olen saanut kokoajan seurata ja oppia upeilta ihmisiltä arvokkaita asioita, sekä kasvaa ihmisenä. Pienin, mutta varmasti vankoin askelin olen edennyt eteenpäin, luonut oman polkuni ja tavoitteeni. Tehnyt yhteistyöstä erilaisten ihmisten kanssa ja samalla imenyt itseeni kaiken sen mitä matkallani tarvitsen.

Olen saanut ympärilleni ihanan ja luotettavan ystäväpiirin, joiden tuki ja apu on korvaamatonta. Rahalla ei voi mitata niitä asioita, mutta antamalla luottamusta, saa jotain arvokkaampaa. Saa sellaisen verkoston ja apuvälineen näidenkin asioiden kanssa elämiselle, ettei mikään voi lannistaa tai estää toteuttamasta näitä palavia unelmia.

Kiitos kaikille matkalla mukana olleille ja tervetuloa tutustumaan pentulaatikkoomme!

– Krista Illikainen & team Adatza’s –

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 08/03/2012 Kategoria/t: Ei kategoriaa

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: