RSS

Juoksun 8. päivä

09 Maa

Kävin eilen ottamassa eläinlääkärillämme ensimmäisen Progesteroni-testin ja tänään tulokset saapuivat 2,69. Etenee sopivaa vauhtia, vielä saa jännätä tilannetta, sillä seuraava proge testi otetaan maanantaina Turussa, jonne matkustan sunnuntaina. Alunperinhän toiveissani oli, että koko homma olisi suoritettu siellä, suureksi surukseni asia ei todellakaan mennyt niin.

Soittaessani proge tulosta Mäntäsälään sain tietää, että eläinlääkärimme on koko ensiviikon sairaslomalla. Siinä kohtaa viimeviikon tunnelmat alkoivat palautua ja mietin, nytkö se taivas putoaa päälle? Neljästä vaihtoehdosta minulla on siis käytettävissäni 1, siis 1, ei enää varasuunnitelmia… ota tai jätä. Tämän on parasta olla tarkoitettu menemään näin ja jos vastoinkäymisistä seuraa jotain hyvää, odotukseni alkavat olla melko suuret 😉

Piti kyllä soittaa pari terveyttävää puhelua, laskea kymmeneen, kävellä muutama rinki epätoivoisena, kunnes pakotin itseäni nostamaan pääni ylös, tartutaan nyt tähän mitä on käytettävissä. Periksi ei anneta ja aina on toivoa, niin kuan on toivoa kun jaksaa yrittää ja me yritämme 🙂

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 09/03/2012 Kategoria/t: Ei kategoriaa

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: