RSS

Viivan paikka

02 Mar

On aika vetää viiva seinään, jos toinenkin… Samalla voisin hieman valaista mihin tämä projekti liittyy. Meillä nimittäin asuu eräs kulinaarinen ruokakriitikko.

Kyseessä on kukapas muukaan kun ystävämme Estelle! En ole aivan varma kummasta meistä on tullut ruokinnan mestari ja kumpi meistä huijaa paremmin ja ketä. On kuitenkin vaatinut melkomoista sinnikkyyttä, oveluutta ja suunnitelmallisuutta, että on päästy tähän.

Estelle kaikkien ”janoisten sankari” eli NIRSO MUTTA MAKIAN PERSON. Estelle on ollut pienestä asti kaikkien herkkujen perso, pentueen possumunkki ❤ kun muut pennut lähtivät uusiin koteihin, meni muutama viikko ja alkoi syöminen tökkiä. Siitä asti syömäpuuhat ovat olleet kuin yhtä teatteria.

Aluksi alkoi tutut nappulat tökkiä, Estelle oli selvästi päättänyt, että mitään mössöjä ja puuroja hän ei aijo syödä. Itsepäisyytensä puski esille ja sen jälkeen Estelle keksikin, että samanmerkkistä nappulaa ei kahta päivää peräkkäin syödä. Mietin pääni puhki ja kokeilin kaikkia perinteisiä keinoja, jotka vuosien varrella on tullut kokeiltua, pienemmässä mittakaavassa tosin.

Ensimmäinen viikko saatiin mentyä eteenpäin kun en turvottanut nappuloita. Toisella viikolla se ei tepsinyt, mutta piimän avulla saatiin mentyä toinen viikko. Kolmantena viikkona piimä ei enää kelvannut, mutta broilerin-, kanan- ja lohenliha kelpasi. Estelle muuttui oikeaksi sarvipääksi, kun se testasi ja valikoi mitä suuhunsa laittaa. Tuntui, että pienen pennun masu ei ollut koskaan nälkäinen?! Silläkään ei tuntunut merkitystä, oliko viimeisestä ruokailusta 2h vai 12h. Oikeastaan se söi paremmin, kun antoi useammin pieniä annoksia.

Toisena päivänä Estelle näytti hyvin syöneeltä ja toisena päivänä se taas kuihtui, eikä olisi syönyt liion mitään. Nappuloita se söi kädestä mieluiten ja yksi kerrallaan tietenkin… Niin ja milloin se söi papanat vasta lattian kautta. Herkut kyllä piisasivat, mutta silti niilläkään ei papanoita saatu alas yhtään sen enempää. Jonkun aikaa väänsimme näin kättä, mutta koska se ei tuottanut tulosta, oli keksittävä uusi sotasuunnitelma.

Marssin päättäväisenä kauppaan ja ohitin tämän kerran ruokintakriteereitäni. Mitä hyötyä on yhdestä laadukkaasta penturuoasta, jos pentu ei sitä syö. Ostin muutamaa erilaista, aikaisemmin melko kelvollisensi todettua penturuokaa. NEKÄÄN eivät uponneet Estelleen parhaalla mahdollisella tavalla, sen sijaan, että niitä olisi voinut syödä sekaisin, niin Estelle suostui syömään niitä vuorotellen eri päivinä. Tämä idea tepsi kuitenkin tähän asti parhaiten. Öljylisällä sain papanoita toisinaan uppoamaan hyvinkin, mutta tämän jälkeen saattoi seurata 1-2 huonoa päivää. Lihaa Estelle sai säännöllisesti, se yleensä upposi, mutta ei papanoiden kanssa.

Aikamme pääsimme tällä, kunnes sekin muuttui kovin satunnaiseksi. Välillä se kieltäytyi lihastakin, kun oikein suutuspäiseksi muuttui. Piti keksiä jotain uutta JÄLLEEN!

Muutama selkeä käännekohta tapahtui kun sisko Vieno kävi kylässä syyskuun lopussa, samalla viimeiset hampaatkin vaihtui. Siskon ollessa kylässä, kasvoi sudenpennunkin ruokahalukin isommaksi. Tämäkään ei kestäny pitkään ja seuraavaksi kokeilin mm. Jauhelihaa, kananmunia, seitiä, makaronia ja riisiä.

Jauheliha maistui kyllä raakana, muta mieluiten paistettuna. Kananmunasta toisena päivänä kelpasi vain valkuainen, sitten keltuainen, seuraavana kertana meni ehkä koko kanamuna tai ei ollenkaan. Riisi kelpasi sekoitettuna johonkin hyvään, mutta makaroni oli iljettävän limasta. Nakin palat papanoiden kanssa menivät täysin läpi, mutta broileripyörykät jäi lautaselle. Ylös, alas, ylös ja vielä alas. Välipalaksi Estelle sai kuivattua kanaa (herkkua) ja tässä vaiheessa massaa olikin selkeästi tullut! Mutta miten saatais rinsessa Estelle syömään paremmin!

Kuten monessa muussakin olen todennut ”kun tuntuu kaikista epätoivoisemmalta, alkaa tapahtua ja helpottaa”. Piti vetää ihan viiva seinään, kun en ollut uskoa todeksi, että eräänä päivänä Estelle söi papanoita sekaisin ja kananmunat kokonaisena ja jauhelihaa raakana, sekä paistettuna. Pienin askelin eteni, mutta muutos oli silmin nähtävissä. Suurimpia ilonaiheita oli, kun Estelle söi aamuisin, joka tähän asti ollut vaikeinta. Se mikä ihana ääni: spanielin hotkintaa x)

Monta viikkoa meillä elettiin niin, että aina kun Estelle suinkaan söi, sille annettiin ruokaa niin paljon kun se jaksoi tai kun se söi, kukaan ei saanut liikkua tai puhua mitään, ettei se vain lopeta 😉

064

Maistuis varmaan sullekkin

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 02/11/2012 Kategoria/t: Ei kategoriaa

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: