RSS

Venytellen ja vanutellen

27 syys

Koirayhdistyksemme Suonenjoella järjesti meille koirahierontaluennon ja opastuksen. Luennolla käsiteltiin myös agilityä harrastavan koiran mahdollisia ongelmia ja vaaroja, jotka tulisi huomioida, kun lajia harrastaa.

* Edelleen moni ei tiedä, että myös koirat tarvitsevat lihasten huoltoa ja hierontaa.
* Monissa lajeissa koira suorittaa jopa äärimmilleen vieviä liikeratoja ja esim. agilityssä vaaditaan erityisiä taitoja esteitä suorittaessa, vahingot ja tapaturmat ovat mahdollisia.
* Koira kestää paremmin kuormituksen, kun sen on kunnosta ja lihaksista pidetään huolta. Hyvin verryteltynä ja hoidettuna, lihaksevat ovat elastisemmat, veri kiertää ja koiran liikkuvuus on hyvä, myös koiran on helpompi suorittaa vaativiakin liikeratoja ja kestää mahdollisia tapaturmia.
* Erityisesti lämmittelyn tärkeyttä korostettiin. Ennen harrastuksia tai suorittamista, koira tulisi lämmitellä esim. kevyt hölkkä n. 20-30min. Tämän jälkeen koiran tulisi pysyä lämpimänä ennen suoritusta, erityisesti syksyllä ja talvella koiralla on syytä olla takki päällä.
* Suorituksen jälkeen koira tarvitsee 30-45min lepoa ja jäähdyttelyn, eli kevyttä kävelyä/hölkkää 30min. Sekä unohtamatta vielä venytyksiä!

Luennon jälkeen saimme itse lämmitellä koiriemme lihaksia ja hieroa, sekä opetella etsimään koirasta kipeitä kohtia. Samalla tuli seurata koiran reagtioita kokoajan, miten koira näyttää kipua. Koirahieroja kävi kaikki koirat läpi ja opasti hankalissa kohdissa. Lopussa kävimme vielä läpi alku- ja loppuvenytykset.

Toivottavasti muistan vinkit ja opit vielä myöhemminkin, sillä kuluva viikko on mennyt enemmän ja vähemmän koiranpentujen kanssa, sekä niiden synnytyksessä. Rankkaa, mutta opettavaista. Käyn mielelläni erilaisilla luennoilla, tulee pohdittua asioita ja jaettua kokemuksia muiden kolleegoiden kanssa.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 27/09/2013 Kategoria/t: Ei kategoriaa

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: