RSS

Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2014

A:ta ja Ö:tä

Viikko sitten lauantaina sekä sunnuntaina saimme yövieras vahvistuksia eli Vieno ja Selma saapuivat kylään. Siinä onkin nuorta spanielienergiaa kerrakseen, kun kolme kirmaavat. Saatiin myös koko porukka siistittyä, joten kelpasi odotella keskiviikkoa.

Keskiviikkona oli jännäpäivä ja matka kohti Outokumpu Cityä 😉 Autoon oli lastattu Estelle, Vieno, Selma ja Ralph. Matkalla piti kaiken varalta käydä hakemassa stressikahvia ja kassillinen suklaata. Klinikalla jouduimme hetken odottamaan, mutta kun vauhtiin päästiin niin porukka ”sammui” hyvin ja kuvatkin onnistui 😉

Olo oli kummallisen kevyt, yleensä lähes panikoin, mutta nyt oli vain luotettava, että mitä tuleman pitää ja siihen kun ei voi itse hirveästi vaikuttaa. Onnekseni kaikki näyttivät hyvinkin terveiltä… Nätit ja tiiviit lonkat, sekä kyynerpäätkin siistit. Nyt ei kuin odotetaan Kennelliiton tuomiota, että millä mielellä kuvia katsellaan siellä. Pääasia on kuitenkin tieto itselle, että lonkat näyttivät siisteiltä. Jopa vauhtihirmu Estellellä oli kaikki palat paikoillaan, vaikka minä jo emmin, että mitä Ö:tä mahtaa tulla, vai onko edes lonkat paikoillaan. Saa nähdä joutuuko tekemään jalotussuunnitelmiin ”muutoksia”, sillä paras synnyttäjän lantio oli Ralphilla 😉

Loppumatka sujui rauhallisesti, etten sanoisi. Matkan varrelta Selma neiti pääsi kotiinsa ja muut nukkuvat spaanielit matkasivat tyytyväisinä. Luulin, että saadan viettää rauhallinen ilta, mutta ei näköjään paljon tarvittu latautua ja jo oli virtaa. Vieno neiti ilostuttaa meitä vielä lauantaille ja jottei aivan pääsis tilanne rauhoittuu, niin Sofi tulee lauantaina meille viikoksi lomalle 🙂

Viikon päästä onkin sitten tämän vuoden ensimmäinen näytelmä ja sinne pitäis juhlakalu kunnostaa… Enya 🙂 en tiedä riittääkö Enyalla puhti sisänäyttelyihin, mutta eipä olla Suomen kehissä toviin pyörähdetty.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 14/02/2014 Kategoria/t: Ei kategoriaa

 

Kasvattaja-Akatemia 2014

Eilen matkasimme Marja-Leenan kanssa Virroille, jossa majoituimme tätä päivää varten ajatellen. Illalla tutustuimme muihin majoittuneihin viinilasin äärellä ja monenlaista tarinoita sai kuunnella. Itse koin sen pelkästään mielenkiintoisena, kuulla eri kasvattajien näkemyksiä ja kokemuksia.

Tänäpäivänä alkoi sitten ”tositoimet” eli SuKoKan Kasvattaja-Akatemia 2014 Keski-Suomen ryhmä 🙂

SuKoKan Kasvattaja-Akatemia 2014 (sisältö)

Saimme ensimmäiset materiaalit ja kotitehtävät, joten ei muuta, kuin kurssikansioita haalimaan. Tämä ensimmäinen kerta liittyi jalostuksessa merkittäviin rakenteellisiin tekijöihin, sekä yleisesti koiran rakenteeseen ja liikkeisiin. Sattumoisin alkoi olla jo melko tuttua, sillä kävin loppuvuonna kahdessa eri koulutuksessa, joista toinen oli Juha Kareksen pitämä. Toki jalotus on muutakin, kuin vain se rakenne, mutta jotta pystyisi ymmärtänään koiran kokonaisuutena, tulee ymmärtää jokainen alue ja sen hienoudet, kuten myös heikkoudet. Pyrkimyshän on yksinkertaisesti parempaan ja erinomaiseen, joten myös rakenteen ymmärtäminen on yksi suuri osa jalostustyötä, ei ole olemassa vai. Erityisesti omalta kohdaltani, kun rotuni kuitenkin onl lintukoira ja työkoira.

Olen erittäin kiinnostunut oppimaan ja vaikka tieto lisää tuskaa, niin se voi olla myös äärimmäisen palkitsevaa. Jalostaminen ei ole pelkästään jalotusmateriaalin löytämistä vaan myös jalotusmateriaalin karsimista. Mielenkiinnolla odotan tätä matkaa, sen haasteita ja palavaa paloa kohti uusia koitoksia. 🙂 Seuraava koulutuspäivä on 5.4.

20140320-222633.jpg

Pakko oli saada tämä kirjeteline.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 02/02/2014 Kategoria/t: Ei kategoriaa