RSS

Joulupentuja

12 Lok

Meillä on pentuja! Reippaaat ja tasaiset pennut syntyivät 13.12.2016. 

4 urosta ja 5 narttua

Odotamme pennuista harrastuspotentiaalisia moneen lajiin ja reippaita rakastettavia perhekoiria.

*** Etsitään sijoituskotia mahdolliselle lupaavalle narttupennulle ***

Pennut myydään ensisijaisesti rakastetuiksi perheenjäseniksi, rekisteröitynä, mikrosirutettuna, useasti madotettuna ja eläinlääkärin tarkistamana. Pennun mukana tulee monipuolinen pentukansio (ruokinta- ja hoito-ohjeet) sekä pentupaketti (ruokaa, leluja, puruluita ja muuta tarpeellista). Lisäksi pennusostaja saa vuodeksi Springerspanielit ry:n pentuejäsenyyden (4 x Springeri-lehden) ja kasvattajan tuen 24/7. Kasvateille on oma Adatza’s ryhmä facebookissa.

Odotamme pennuista sopivia moneen harrastamiseen. Ennen luovutusta pennut elävät mahdollisimman normaalisti arjen keskellä, tutustuvat erilaisiin kodin ääniin, toisiin koiriin, eri-ikäisiin ihmisiin, riistaan ja sään salliessa pääsevät ulkoilemaan. Aloitamme hyvissä ajoin sisäsiisteyden harjoittelemisen, peruskoulutuksen, hoitotoimenpiteiden opettelun (trimmaus, käsittely, kynsien leikkuu, näyttelyseisotus yms.). Tarkoitus on tarjota pennulle paljon aikaa, kokemuksia ja hyvät eväät elämän alku taipaleella. Jokainen kasvatti on minulle äärimmäisen tärkeä, minuun saa pitää yhteyttä jatkossakin, kysyä kysymyksiä ja autan kaikessa, missä voin. Kaikki kasvatit ovat tervetulleita trimmaukseen kotiini!

Tulevan pentueen sukutaulu:

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoE=FI34155/12&ReknoI=FI49343/12

*** Kerron mielelläni yhdistelmästä lisää ja minuun sa ottaa rohkeasti yhteyttä, mikäli kiinnostuit!***

Krista Illikainen, Pieksämäki
krista.illikainen@gmail.com
gsm. 045-8834648
http://www.adatzas.wordpress.com
http://www.adatzas.com

Emä: FI, EE, BY & RU MVA ADATZA’S DIAMOND INTENSE ”Estelle”

(Ch Mompesson Cavendish – Ch Adamant’s Birthday Party)

s. 11.5.2012
Silmät terveet 9/2017
Gonioskopia terve 9/2017
Lonkat B/B
Kyynäret 0/0
PRA Gord1 vapaa
Fucosidosis vapaa

ROP, 2xVSP, CACIB, vara-CACIB, Muotovalio
Hyväksytty spanielien taipumuskoe
Mejä AVO 1/48 pistettä
Estelle KoiraNet jalostustietojärjestelmässä

Estelle


Estellen on äärimmäisen innokas harrastuskoira ja erityisesti metsälajit on mieluisia.

Estelle on meillä kotona asuva neljävuotias narttu, jonka kanssa on keretty harrastaa monenlaista. Estelle on äärettömän älykäs koira, siksi sen kanssa tekeminen ja harrastaminen on helppoa. Nuorempana käytiin aktiivisesti agilityssä, sekä näyttelyissä muotovalioksi asti, myöhemmin siirryttiin mejän pariin. Vauhtia ja heittäytymiskykyä ei Estelleltä puutu, se on aina valpas ja kuuliainen suorittamaan annettuja tehtäviä. Estelle on läpäissyt spanielen taipumuskokeen vaivattomasti ja mejästäkin ollaan saatu hyvin tuloksia. Kaksi vuotiaana Estellestä tuli Suomen Kennelliiton Kaverikoira.


Isä: C.I.E. C.I.B. FI, SE(u), EE, BY & RU MVA, JV-13, EE JMVA ADAMANT’S RENAISSANCE MAN ”Ralph”

(Multi Ch Multi Winner MV-09,-12,-13 Linmoor Zimply Zalient – C.I.E. JMV-10 Adamant’s Proundly Presents)

s. 22.7.2012
Lonkat B-B
Kyynäret 0/0
Silmät terveet 9/2015
Gonioskopia terve 9/2015
GPRA gord1 kantaja
Fucosidosis vapaa
Mydogdna terveyspassi

Hyväksytty spanielien taipumuskoe
Mejä 1 x VOI 1 palkinto
Mejä 2 x AVO 1 palkinto
Käytetään käytännön metsästykseen

Ralph KoiraNet jalostustietojärjestelmässä

Ralph on meidän oma poika ja asuu Helin lauman kanssa. Ralph on aina innokas harrastuksiin, kuin harrastuksiin. Näyttelyiden lisäksi nuorempana harrasteli agilityä ja nykyään metsälajit ovat vieneet nenän täysin mennessään. Käytännönmetsästyksen lisäksi Ralphilla on jo mejässä ykköstulokset kasassa avoimesta luokasta sekä ykköstulos voittajaluokassa. Luonteeltaan Ralph on iloinen ja reipas herrasmies, jolla on aina iloinen mieli ja tekemisen meininki. Ralphilla on muutama pentue, jotka ovat ihastuttaneet meitä monipuolisilla harrastustaidoillaan. Jälkeläisillä on upeasti jo kasassa niin taipumuskoe-, mejä-, kuin näyttelytuloksia ja osa jo treenaa erittäin lupaavasti myös käytännönmetsästykseen. On ollut ihana seurata miten toimivia koiria pentueissa on, super mahtavilla luonteilla varustettuna ja terveyspuolikin on ollut loistavaa seurattavaa.

Kuva: Alex Waldvogel

Kuva: Susanna Pohjola

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 12/10/2016 Kategoria/t: Ei kategoriaa

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: