RSS

Päivittäiset arkistot: 23/10/2016

Kasvattien muistamista

Ajattelin että olis mukava vuosittain muistaa aina aktiivisia kasvatinomistajia sekä myös palkita vähän edellisvuonna syntyneitä taitavia pentuja. Tämä ei ole tuloksista riippuvainen, vaan asenne ja tekemisen meininki ratkaisee. Koska meiltä on nyt välistä sitten jäänyt muistamatta ihka ensimmäisiä vuonna 2012 syntyneitä Perfume-pentuja, niin suoritetaan sekin nyt nyt sitten tässä.

Vuoden 2016 Adatza’s taitaja

Music-pentue 
Adatza’s This Is Your Song ”Dani”

Perustelut: Dani ja Tua Paassilta on lyömätön tehotiimi, jolta luonnistuu niin tokon tarkkuus, agilityn vauhti, metsälajien nenätyöt, kuin näyttelykehien ruusuke jahdit. Dani palvoo Tuaa ja on aina valmis mihin tahansa, tietysti omalla itsepäisyysellä ja huumorilla varusteltuna. Tämä tiimi ei hevillä luovuta.


Dani
Adatza’s taitaja 

Perfume-pentue
Adatza’s Curious In Control ”Sofi”

Perustelut: Sofi ja Ulla Kärsämä on toimiva pari. Sofia ei voi sinnikkyydestä moittia ja Ullalla täytyy olla hyvät hermot. Tältä parilta luonnistuu niin tokon tahti, kuin agilityn villi vauhti. Ulla ja Sofi on pitkään harrastaneet erityisesti agilityä, josta olen saanut kuulla kehuja ulkopuolisiltakin asti taitavan kaksikon menosta… Joten ei muuta, kuin rohkeasti virallisille kentille kokeilemaan.


Sofi

Ei tää tähän loppunut… Vaan luvassa on ruusuke satoa jatkossakin. Taitavat spanielien taipumuskokeissa taipuneet koirakot muistetaan myös tästä lähin jatkossa.


Vuonna 2016 Adatza’s taipunut

Nämä koirakot ovat suorittaneet spanielien taipumuskokeen hyväksytysti vuonna 2016 (molemmat vuoden ikäisinä).

Adatza’s Once In A Lifetime ”Jasso” omistaja: Maarit Henttunen

Adatza’s This Is Your Song ”Dani” omistajat: Tua Paassilta / Tia Paassilta


 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 23/10/2016 Kategoria/t: Ei kategoriaa

 

Yhteiset treenit

Järjestettiin yhteiset treenit nuorisolle Helin luona. Mukana oli kaksi Enyan&Fruttyn pentua ja kaksi Selman&Ralphin pentua.

Kartoitettiin vähän perustaitoja kantaminen, noutaminen, luoksetulo, odottaminen, pilli, luovutus, motivaatio yms. kukin oman tason mukaan ja huomioiden myös jatkon tarpeet, jotta saisi vähän vinkkejä kaikku kotitreenaukseen.

Saatiin kaikkien kanssa oikein onnistuneita treenitilanteita aikaan ja päivän päätteeksi kelpasi kodalla makkaranpaisto ja herkut.

img_2876

Pojat laiturilla Lemmy, Jasso ja Viljami. Tietenkin Jasso innokkaana uimarina tarkisti ettei vedestä kuitenkin sattuis jotain noudettavaa löytymään


Viljami

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 23/10/2016 Kategoria/t: Ei kategoriaa